Kuka Santeri Hynninen?

Persoona ja tausta

Olen todella aurinkoinen, tavoitteellinen ja periksiantamaton persoona, joka tykkää epämukavuusalueella elämisestä ja perinteisten rajojen rikkomisesta sekä kaiken uuden kokeilemisesta. Rakastan muiden ohjaamista ja kehittämistä  kohti omaa maksimiaan. 

Olen entinen yhdistetyn urheilija ja viimeiset kolme vuotta harrastin yhdistettyä nuorten maajoukkueessa. Kilpaurani loputtua siirryin harrastamaan lajia nimeltä street workout, jossa omalla keholla tehdään erilaisia voimaliikkeitä niin tangolla, kuin maalla. Street workoutin lisäksi harrastan akrobatiaa ja silloin tällöin telinevoimistelua ja uimahyppimistä. Tykkään tehdä kaikkea, missä on mahdollisimman kova vauhti ja viedä itseni tilanteisiin, joissa joudun menemään aivan äärirajoille. Tätä kautta olen päässyt käsiksi henkiseen harjoitteluun ja sen vaikutuksiin itse suoritukseen.

Omat tavoitteeni

Suurimpana tavoitteenani on kehittää liikunta – alaa Suomessa, kohti uudenlaista yksilöitä kehittävämpää tasoa.  Haluan, että jokainen yksilö pystyisi hyödyntämään harjoittelussa omia vahvuuksiaan ja pystyisi toimimaan oman potentiaalinsa huipulla. Olen tekemieni valmennuksien kautta nähnyt hurjia kehityksiä todella lyhyessä ajassa yksilöllisyyden kautta ja haluaisin antaa kaikille mahdollisuuden kokea samanlaisen kehityksen. 

Haluan, että kenenkään ei tarvitsisi jännittää, mitä muut ajattelevat omasta liikkumisesta tai siitä, miltä näyttää, kun tekee asiat omalla tavalla. Haluan kaikkien pystyvän painamaan täydellä teholla eteenpäin ilman turhia huolia. 

Kilpa – ja liikuntaurani aikana olen nähnyt kaikenlaisia valmennustyylejä, valmentajia ja treeniohjelmia. Olen nähnyt, kuinka huippu – urheilijoita ja liikuntaa omaksi ilokseen harrastavia tuhotaan tai vastaavasti kehitetään kohti huippua. Olen itse pyrkinyt ottamaan valmennukseeni mukaan sellaisia tekijöitä, jotka toimivat parhaiten eri osa-alueillla niin kilpa/huippu – urheilussa, kuin hyötyliikkujillakin. Tekijöiden, kuten keskittymisen ja tukilihaksiston kehittämisen avulla pyrin saamaan valmennuksestani mahdollisimman tehokasta eri osa-alueille. Olen oman liikuntaurani aikana tehnyt todella paljon erilaisia virheitä ja joutunut oppimaan niistä, joten tiedän, mikä toimii ja mikä ei.